ennakkovaroitustila paloilmoitinkeskuksen näytöllä

Käyttöopastusta ennakkovaroituksista

Asensimme jokin aika sitten useampaankin palvelutaloon uuden paloilmoitinjärjestelmän. Jokaisessa tapauksessa nousi esille perusteellisen opastuksen tärkeys.

Opastus aloitetaan paloilmoittimiin ja palohälytyksiin liittyvien termien määrittämisellä. Ennakko­varoitus on monelle kokonaan tuntematon käsite paloilmoittimien yhteydessä. Sillä tarkoitetaan aikaisessa vaiheessa annettua varoitusta tilanteesta, joka saattaisi jatkuessaan kehittyä paloksi. Ennakkovaroitus ei kuitenkaan ole varsinainen paloilmoitus vaan puhtaasti kiinteistön sisäinen ilmoitus, joka kutsuu henkilökunnan tarkistamaan tilanteen ennen kuin se kehittyy vaaralliseksi. Paloilmoittimen ennakkovaroitus­ominaisuus mahdollistaa myös omatoimisten pelastustoimen­piteiden aikaisemman aloittamisen. Myös erheellisten paloilmoitusten määrä vähenee.

Ennen laitteiston asentamista ja ennakkovaroitustoiminnon aktivoimista on kartoitettu toiveet miten tieto hälytyksistä halutaan. Ennakkovaroitus pidetään lähes aina taustalla ja palvelutalon asukkaille huomaamattomana, jottei aiheuteta turhaa paniikkia. Sireenit ja kellot eivät siis soi.

Sireenien sijaan on monia muita tapoja välittää viesti: tekstiviestit, erillisnäytöt henkilökunnan tiloissa, lisänäytöt käytävillä, kuulutukset, info-TV, hoitajakutsu tai jopa sähköposti. Näistä valitaan kuhunkin tilanteeseen sopivin. Ennakkovaroitus liitetään usein kiinteistöautomaatioon, jolloin tieto välittyy kiinteistön hoitajalle. Ratkaisu ei ole paras mahdollinen, koska kiinteistön hoitajat eivät useinkaan ole paikalla kiinteistössä, joten varoitus on järkevää välittää edelleen hoitajille.

Ohjelmoimme aina asennuksen yhteydessä ennakkovaroituksen aktivoitumaan selkeästi aikaisemmin kuin varsinainen paloilmoitus aktivoituu, jolloin henkilökunnalla on riittävästi aikaa toimia. Opastuksen yhteydessä käydään läpi myös hälytysilmoitusten tulkinta ja millaisia toimenpiteitä se vaatii. Toki nämä tiedot löytyvät myös kiinteistön pelastussuunnitelmasta ja paloilmoittimen elinkaarikirjasta. Myös poistumisharjoitusta varten tehtävän palohälytyksen ohjeet käydään opastuksessa aina läpi.

Lisätietoa ennakkovaroitustoiminnosta saat meiltä puh. 010 386 9800 tai sähköpostitse pil.info@paloilmoitinliike.fi