Kuopion Kotkankallio kätkee sisäänsä väestösuojan, joka puolestaan kätkee sisäänsä monenlaista toimintaa. Sieltä löytyy mm. Kuopion kaupungin poikkeusolojen johtokeskus ja monenlaisia urheilu- ja liikuntatiloja, jotka kriisitilanteessa nopeasti muutetaan käyttökuntoon. Aikaa on 72 tuntia viranomaisen määräyksestä tyhjentää suoja ylimääräisestä tavarasta ja varustaa tila suojakäyttöön.

Kuten useimmissa muissakin vastaavissa liikuntapaikoissa, sisään pääsee vain erityisellä rannekkeella, jolloin kävijöistä jää aina järjestelmään jälki. Sisäänkäyntiä valvotaan myös kameroilla. Asensimme uudet, nykyaikaiset kamerat väestönsuojan ulkokameroiksi.

Pelastuslaki määrittelee, milloin väestönsuoja on rakennettava. Pari vuotta sitten tehdyn laskennan mukaan koko maassa on noin 54 000 väestösuojaa, joissa on yhteensä noin 4,4 miljoonaa suojapaikkaa. Pääosa suojista on asuin- ja liikekiinteistöjen yhteydessä kaupungeissa ja taajamissa. Niiralan kaupunginosan nurkilla sijaitseva Kotkankallion väestösuoja on valmistunut vuonna 1970, mutta toiminut lähes koko olemassaoloaikansa urheilupaikkana.

Kuopio Kotkankallio kameravalvonnan asennus PIL